Tomi Walamies

Missä ovat oikeistolaiset stand up -koomikot?

Erkka Mykkänen puhui Pop-esseessään siitä, että Suomesta puuttuvat kantaaottavat koomikot melkein kokonaan. Heitä ei ole montaa (ylipäätään maassamme ei ole stand up -ammattikoomikkoja pilvin pimein), ja he ovat materiaalinsa suhteen vasemmalla.


Mielestäni Suomessa on nolla stand upia tekevää oikeistokoomikkoa. Ainoa mieleeni tuleva henkilö, joka on edes aiheeseen joskus koskenut, on Stan Saanila. Stan puhuu lähes aina muista aiheista ja neutraalisti, mutta on pari kertaa lavalla ja Uutisvuodossa kertonut oikeistolaisesta näkökulmasta vitsejä, joissa uhreina on vasemmistolainen ajattelutapa. Näin vähän siis oikeistolainen ajattelutapa näkyy huumoriskenessämme. Soitin hänelle puolen tunnin puhelun ja mies käytännössä kirjoitti blogin puolestani.

 

"Komiikka on ajatusleikkiä. Mitä jos olisikin näin? Ajatusleikki ei saa olla sama kuin vallitseva tilanne, koska silloin on kyseessä toteamus eikä vitsi. Ajatusleikki ei myöskään saa olla liian kaukana vallitsevasta tilanteesta, koska silloin yleisö ei osta ideaa. Vertaisin tätä niin, että on maapallo, joka on todellisuus. Sen ympärillä, aika lähellä, on katkoviivoilla piirretty ilmakehä. Tämä on lähellä todellisuutta. Siellä vitsit ovat. Hyvin kaukana on kuu. Näin kauas ei kannata vitseissä mennä esimerkiksi väittämällä, että Amnesty on paholainen. Itse en ole sitä mieltä, eikä yleisökään. Siitä ajatuksesta ei saa vitsiä."

 

"Eli rautalangasta väännettynä:

Amnesty on ihmisoikeusjärjestö = Totta => Ei vitsi.

Amnesty on Postin peiteorganisaatio että ihmiset lähettäisivät kortteja Nigeriaan ja Saudiarabiaan = Voisi olla totta => Ehkä vitsi.

Amnesty on antikristus = Ei totta => Ei vitsi."

 

"Nyt meillä on todellisuutena Suomessa oikeistolainen ajattelutapa." Ihan hyvä pointti, ottaen huomioon, että Eduskunnassa vasemmistopuolueilla on 56 paikkaa ja eri asteittain enemmän oikealla olevilla on 144 paikkaa. Aina ei ole ollut näin. "Tämän ansiosta vasemmistolainen ajattelutapa on ajatusleikki. Ei mitenkään mahdoton, mutta ei nykyistä todellisuuttamme vastaava. Näin kantaaottava vasemmistolainen koomikko on jo automaattisesti oikealla vitsialueella."

 

Lisää Stania: "Jenkeissäkään ei ole juuri lainkaan oikealta tulevia koomikkoja. Lähes ainoa tunnettu oikeistokoomikko on Dennis Miller. Hän esiintyy Foxin kanavalla. Tämän kanavan katsojille absoluuttinen totuus on, että USA:ssa eletään oikeasti vasemmistohelvetissä, jota johtaa sosialistimuslimi. Näille katsojille Miller voi kertoa oikeistolaista ajatusmaailmaa ajatusleikkinä, koska tuon kanavan katsojat eivät koe, että tällainen maailma olisi jo."

 

"Esimerkki: Greenpeacen asema vitsimarkkinoilla on nyt muuttunut. Ennen moni ajatteli, että kiva, kun joku jaksaa tällaisia puuhastella. Luonto on tärkeä. Nyt asenneilmapiiri on muuttumassa siihen suuntaan, että ollaan hetkinen, mitä nää tyypit touhuaa. Ei ole vieläkään täysin hyväksyttyä lavalla kyseenalaistaa heitä, mutta ennen se ei olisi ollut edes mahdollista."

 

Lisäisin tuohon sen, että vitseissä on uhri. Jos uhri on heikko, on jo hieman noloa tehdä heistä pilkkaa. Jos uhri on voimakas, on koomikon "tehtävä" ulkopuolisena tarkkailijana katsoa, käyttävätkö he valtaansa väärin. Yksittäinen ministeri nähdään vahvana vaikuttajana, joten lavalla on helpompi saada nauruja vitsailemalla vasemmistolaisesta kulttuuriministeristä kuin vasemmistosta ylipäänsä. On helpompi nauraa Finnairin pomon isolle bonukselle kuin kyseisen yrityksen työntekijöiden toiveelle olla tekemättä työtään ilmaiseksi.

 

Pääsinpä helpolla. Jos teitä kiinnostaa lukea lisää lajistani, lupaan ensi kerralla käyttää omaa materiaalia lainatun sijaan. Jos tulee mieleen lajistani kysymyksiä, kerro ihmeessä. Olen niin lähellä tätä maailmaa, etten itse välttämättä tiedä, mikä tässä voisi muita kiinnostaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield
Jouni T Niskanen

Suomessa ei osata tehdä poliittista huumoria. Hyvänä esimerkkinä YleLeaks. Sitä jaksoi katsoa tasan yhden jakson myötähäpeää tuntien. Todella väkisin väännetty tilaustyö.

Itse seuraan amerikkalaisia koomikoita. On hauska seurata kuka vääntää samasta aiheesta parhaan vitsin, Conan, Letterman, Kimmel vai Leno. Varmaan se on enemmän kirjoittajajoukosta kiinni kuin itse koomikosta.

Käyttäjän JuhaniMetsanen kuva
Juhani Metsänen

On ainakin tämä Lotta Backlund.

http://www3.vaalikone.fi/eduskunta2007/naytaehdoka...

Nolaa muuten paraikaa itseään nelosella neljän tähteen illallisella.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Hyvä kysymys. Miksi ei ole oikeistolaisia humoristeja yleensäkään?

Voisiko olla, että heikomman kustannuksella harrastattu huumori ei yleensä naurata. Sitä ei ainakaan pidetä soveliaana. Toki meillä on tahattomia oikeistolaishuumorin esittäjiä. Lähinnä kansalaiskeskustelussa tälläkin alustalla.

Ne vaan eivät naurata ketään,- paitsi esittäjäänsä.

Spede Pasanen eläessään oli jyrkän oikeistolainen, mutta huumoria hänkään ei heikomman kustannuksella uskaltanut tehdä,- ja jos teki, teki sen ikäänkuin rikkaan tekemisen naurunalaiseksi.

Oikeistolaista huumoria ei ole olemassakaan. Koko ideologia on punaniskaista vakavaa puuhaa, jossa nauretaan köyhien tyhmyydelle seinien sisällä, mutta vain seinien sisällä aatetovereiden kesken.... Sain siltäkin nyhjettyä jne.

Vasemmistolaisuus ei tietenkään ole heikompi ideologisessa mielessä, mutta yleensä oikeiston tiedetään edustavan rikkaan vähemmistön etuja.
Vasemmiston katsotaan edustavan sitä osaa kansasta, josta oikeistokaan ei kehtaa, tai uskalla tehdä kaupallista komiikkaa.

Monet stand up-tyypit varmaankin ovat oikeistolaisia maailmankuvaltaan, mutta eivät uskalla tehdä siitä vitsejä. Jos uskaltaisivat, voisivat hetken päästä huomata olevansa entisiä koomikoita.

Tosin, ei ole vasemmistolaisiakaan koomikoita jos tarkkoja ollaan.

Koomikon on oltava neutraali, mutta ei niin neutraali, etteikö rikkaita voi pilkata. Köyhiä eivät voi.... Niin se vaan on.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Fantasticot Katainen ja Stubb, kuin majakka ja perävaunu.
Kansa nauraa ruudun takaa.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Nauraa oikeistolaisuudelle? Niinkö?

Minä kyllä luulen että Suomessa ei poliittisen satiirin perinnettä ole koskaan ollutkaan. Tunnen venäläistä kaskuperinnettä jonkin verran ja siellä parhaat jutut ovat aina poliittisia ja ne syntyvät hyvin nopeasti. Uhankin alla, kaskusta kun saattoi joutua Siperiaan.
Olisi kyllä hauskaa jos joku heittäisi jutun Heidi Hautalasta, vaikka.
Aihetta olisi vaikka millä mitalla.
Kai me ollaan niin tosikkomaista kansaa ettei osata nauraa vilpittömästi oikein millekään. Vahingoniloa?
Suomen kieli ei sekään ole nopea ja kaksimerkityksisiä sanoja on hyvin vähän. Muistan vain yhden jutun, jossa ulkomaalainen tuli Tampereella ostamaan mustaa makkaraa. - Jaahas, se on Tapola itse.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kyllä ainakin mainitsemilleni clovneille nauretaan ruudun ääressä. Niistä on enää vaikeata tehdä satiiria.
Kiva nähdä pitkästä aikaa, sinäkin olet saanut pitää mainiota omakuvaasi toistaiseksi.
Kyllä sentään huumorintajua löytyy. Mut satiiri ja ironia ei taida olla kovinkaan ominaista suomalaisille. Paitsi Turus ja muuallakin Varsinaissuomessa. Ainakin ironia.
Olen minä näitä Usarin palstoja lukiessa ja kirjoittaessa ihan hervottomasti välillä nauranut, just hetki sitten. Tuntuu vaan sekopäiseltä nauraa ääneen yksikseen, siihen kaipaisi ainakin kuuloyhteyttä.
Pääsin muuten mustamakkarareseptikilpailun finaalin keväällä.
Luokkakaverini oli kuulluut siitä ja juhlissamme nauroi kovasti,että kuis Turkulainen pärjää mustamakkarakisassa. Oli sekin aika huvittava stand-up perfomanssi se loppukilpailu ammattikokkien rinnalla.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari Vastaus kommenttiin #17

Hih! :-)
Kyllä tässä joskus nauramaan joutuu vaikka yksikseen ja ääneen. Ainakin itselleen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #21

Nimenomaan itselleen, mutta kyllä muidenkin jutut pistää nauruksi, ja sit välillä assosiotuu keskenään eri blogiketjut.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Todellinen standup-koomikko ei säästele oikeistoa eikä vasemmistoa. Keskustasta puhumattakaan.

Käyttäjän jou kuva
Juhani Slim

Mites jenkkilän libertaariretkut Doug Stanhoppe ja Penn Jillette?

Ja eikä suomessa todellakaan ole mikään oikeistolainen ilmapiiri.

Käyttäjän MattiUusimies kuva
Matti Uusimies

Markku Tyry, oli Spedellä kuitenkin esim. Härski Hartikainen, joka kovasti valitti duunarin leivästä joka oli niin pieni että piti voilla peittää kun ei kehdannu näyttää, ja Simo Salmisellakin Rotestilaulunsa jossa myös irvailtiin "sorretun" innolle vaikertaa kohtaloansa.

Pari vuotta sitten pyöri "Me Stallarit", jolla tosin oli henkisenä tukena aikaetäisyys ja nostalgia ynnä muuta.

Kyllä vasemmistolaisista intellektuaaleista, aktivisteista, taiteilijoista ja poliitikoista voisi vähän samantapaista läppää heittää mm. jonkunlaisen turhantärkeyden, hurskastelun ja kenties jopa sen heikomman uhrin rooliin heittäytymisen tiimoilta ilman että menisi liian loukkaavaksi. Ehkä tämän vitsailun ja silkan törkeyden rajan kanssa taiteileminen olisi kuitenkin usein eniten hankalaa juuri oikeistolaiselle...??

...niin, ja ainahan koomikko voi pilkata omaakin leiriään, jos hänellä sellainen on. Sitenhän saa melkein kaiken anteeksi, kun menee omallakin kustannuksella.

Jukka Romppainen

Olen miettinyt aivan samaa. Varmaan johtuu siitä, että oikeistolaisesti ajattelevat miettivät kaiken järjellä, ja oikeistolaiset vitsit eivät naurata ketään muita kuin muita oikeistolaisia. Valitettavasti, esimerkiksi sinun huumorisi, hyvä Tomi Walamies, ei naurattanut minua ollenkaan, kun kävin katsomassa esityksesi ehkä 2012 Comedy Festivalilla Wanhalla Ylioppilastalolla. Kauniaisista kertovat vitsit olivat aika kuluneita, ja loppua kohti todistelit huumorin avulla vain omaa maailman katsomustasi.

Hyvä esimerkki epähauskasta huumorista on uskonnolla vitsailu. Katsoin joskus Amsterdamissa Eddie Izzardin show'n, jossa hän teki pilkkaa Nooan arkista. No ei ollut oikein oivaltavaa, koska Nooan arkki on ihan varmasti keksittyä. Komiikan tulee nousta todellisista tilanteista. Siinä, että kertoo miten hullua on laittaa eläimiä arkkiin ei ole mitään hauskaa, koska koko tilanne on fiktiivinen.

Tässä muuten eilen kuulemani vitsi, joka on ehkä paras esimerkki "oikeistolaisesta" huumorista, eli siis sellaisesta, jolle me fasisti-natsi-liberaali-rasistit naureskelemme keskenämme. Hekottelin tälle nimenomaiselle vitsille ehkä jopa vartin verran:

I'm a linguist, so I like ambiguity more than most people.

Käyttäjän tomiwalamies kuva
Tomi Walamies

Kiitos palautteesta. Muokkaan esitystäni sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei. Eli jos juttu ei saa nauruja, poistan sen setistä. En siis väitä, että loppupuolen jutut olisivat tuolla keikalla naurattaneet muuta yleisöä (en muista kyseistä keikkaa kovin tarkkaan), vaan sitä, että jos ne eivät ylipäätään yleisöjä naurata, poistuvat ne esityksestäni.

Tuon mielelläni omaa vasemmistolaista maailmankuvaani keikoilla näkyviin, kunhan se ei tapahdu naurujen kustannuksella.

Jukka Romppainen

Hitsit, nythän minun pitää joskus tulla vielä katsomaan uusi materiaalisi :)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Hei tämä oli kiva bloggaus ja kiinnosrava aihe.
Itse olen miettinyt pilapiirroksia. Nehän tehdään aina pikkuisen kiusoitellen eikä kai oikeisto-vasemmistoakseli ollenkaan liity niihin. Oikeistolaisilla pilakuvilla on pitkät pitkät perinteet kuten vasemmistolaisillakin.
Nykyoikeistolaiset eivät ehkä viitsi opetella pilapiirtämisen taitoa koska eivät ole kiinnostuneet laadusta yhdistettynä poliittiseen viestintään. Heille tuntuu joko maistuvan tärkeily tai helpot pisteet.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Vasemmistolaisista on vaikea heittää huumoria, koska niissä ei ole oikein mitään hauskaa.

Tosin vasurit vitsailevat toistensa kustannuksella, mutta se taas on sisäpiirihuumoria, jota ulkopuolinen ei ymmärrä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ilmeisesti vasemmistolaiset sitten, yleistäen, ovat huumoritajuisempaa porukkaa kun näkevät oikeistolaisten tonttaroinnin vitsikkäänä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Vastaus: Itä-Euroopassahan nuo ;-D
"Hyvä neuvo kirjailijoille: Tietyllä hetkellä lakatkaa kirjoittamasta. Jopa ennen kuin olette aloittaneet."
"Ajatukset on saatava täyttämään maa niin ettei poliisikunta riitä niiden kurissapitoon."
"Vaikka tiemme erosivat, jatkoimme matkaa rinnakkain: vankina ja vartijana."

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Tuli mieleen erinäisiä tamperelaisia aiheita, mutta niistä saisi ehkä paremmin farssin kuin standuppia.

Käyttäjän SamiVarsell kuva
Sami Varsell

Oikeistolaiset ovat suuntautuneet enemmän tähän hand up -komiikkaan.

Käyttäjän Tronic kuva
Lasse Kärkkäinen

Kotimaista komiikkaa ei ole tullut seurattua, mutta jenkeissähän scene on hyvin vahvasti libertaarien hallussa. Yleisöä lämmitellään "varmoilla" yksilönvapausteemoilla, erityisesti hallituksen suorittaman valvonnan tai sotatoimien kritiikillä. Perusrepertuaariin kuuluvat tietysti myös presidentin kritisointi (puolueesta riippumatta) ja myös uskonnot saavat useimmilta koomikoilta täyslaidallisen. Viattomampia aiheita löytyy sitten ihmisten jokapäiväisistä tekemisistä, joista voi ottaa jonkin sinänsä tyhjänpäiväisen asian vaikka kravatin solmimisesta tai siitä miten puhumme puhelimessa, ja eskaloida asian niin hervottoman typeräksi, ettei kuulija tahdo pysyä penkissään ihmetellessään miksi ihmeessä näin kuitenkin tehdään :)

Hyvälle koomikolle ei mikään ole pyhää ja epäilemättä paras show saadaan aikaan, kun esiintyjä ei vain saarnaa omaa tai yleisönsä ideologiaa, vaan panee sitä yhtä halvalla kuin muitakin. Jos asialle ei osaa nauraa, on standup-show väärä paikka.

Jari Leppänen

Stewart Lee käsitteli tätä asiaa aiemmin tänävuonna, ja on sattumalta jo silloin päätynyt juuri niihin pointteihin jotka herrat Saanila ja Walamies nyt tuo esille omina ajatuksinaan.

http://www.newstatesman.com/politics/2013/04/where...

Käyttäjän tomiwalamies kuva
Tomi Walamies

Kumpikaan meistä ei ole nähnyt kyseistä kirjoitusta aiemmin. Päädyimme samanlaisiin ajatuksiin itse, omien kokemuksiemme myötä.

Ideoiden varastaminen on stand up skenessä erittäin iso tabu. Siksi kommenttisi näyttää minulle loukkaavammalta kuin se on varmaan alunperin tarkoitettu.

Toimituksen poiminnat